HD-kuvaa Suomesta
Kiinnitin huomiota eilen YLE TV2:sta katsellessani kuvan poikkeuksellisen hyvään laatuun. Kysymyksessä oli hiihdon Maailamancupin osakilpailun lähetys Rukalta. Heräsi epäilys, että alkuperäinen kuva on HD-tasoista, ja niinpä meninkin selailemaan eurooppalaisia HD-kanavia. Yhdeltäkään FTA-kanavalta ei kyseistä lähetystä löytynyt, mutta itävaltalaisella ORF HD-kanavalla oli suora lähetys menossa. Tosin en kryptauksesta johtuen saanut kuvaa näkyviin, mutta EPG:n ja kanavaparametrit pystyin lukemaan, joista näkyi, että lähetys tuli Kuusamosta ja että resoluutio oli 1920x1080i, ilmeisesti aitoa HD-kuvaa. Todennäköisesti lähetys tuli joiltakin muiltakin keskieurooppalaisilta HD-kanavilta, en ruvennut tarkemmin tutkimaan. Muistaakseni FIS (Federation Internationale de Ski) on päättänyt, että Maailmancupin kilpailut televisioidaan HD-tasoisina?? Näin joutui ilmeisesti YLEkin nyt tekemään - me suomalaiset emme vain pääse näistä HD-lähetyksistä nauttimaan. Asia olisi aivan toinen, jos aikoinaan olisi valittu satelliitti lähetysten jakelutieksi. YLE ei ole hiiskunut Rukan kisojen HD-kuvauksista julkisuudessa mitään, en ole ainakaan huomannut.
juuso88